Ratkaisemme lupaukset todeksi
Meille kiertotalouden massavirtojen hallinta on keino saavuttaa asiakkaidemme tavoitteet vastuullisemmasta huomisesta. Perheyhtiön arvoilla, pitkällä kokemuksella ja osaamisella sekä alan edistyksellisimmällä kalustolla muutamme lupaukset todellisiksi ratkaisuiksi.

Aidot ihmiset aidossa perheyhtiössä
Olemme pohjoispohjalaisia ihmisiä Raahesta, jotka jatkavat ylpeydellä Hämeenahon perheyhtiön toimintaa. Pentti aloitti 1960-luvulla yritystoiminnan, jossa teot vastaisivat puheita ja jossa työntekijät viihtyisivät. Tänään meillä on työntekijöitä n. 150 ja alihankkijoina n.80 henkilöä. Henkilöstöstämme useilla on yli 20 vuoden työura Hämeenaholla.
Kasvamme edelleen, mutta emme kasva ulos helposti lähestyttävästä ja ratkaisukeskeisestä perheyhtiöstä. Tämmösiä me ollaan – lupaajia ja sanansa pitäviä tekijöitä.
Olemme jatkossakin vastuullisia ja vihreän siirtymän etulinjassa.
Jari Muotio
hpj, Liiketoimintajohtaja / infra

Yrityshistoriamme on vahvuutemme, mutta on myös kehityttävä. Tulemme toimimaan Hämeenahon nimellä. Isän nimi Pentti poistuu yritysnimestä, mutta hänen luomansa periaatteet ja perheyhtiön henki pysyy ja säilyy yrityksessämme. Ehkä parhaiten isän jättämää toimintaperintöä kuvaa syksyllä 2023 tehdyn henkilöstökyselyn vastaus kysymykseen ”Miksi Hämeenaho?”. Suosituin vastaus oli ”tehdään mitä luvataan”.
Tässä hengessä voin ylpeydellä sanoa, että isän luoma menestyspohja on läsnä vuosikymmenen jälkeenkin hänen lähdöstään. Työntekijämme ovat sitoutuneet toimintaamme ja asiakkaisiimme. Meillä on hyvä peruskivi kehittää toimintaa edelleen.
Olemme asiakkaidemme kanssa osa vihreää siirtymää
Iso osa toimintaamme on jo ollut pitkään metallin jalostuksessa syntyvien sivutuotteiden kuljetus, käsittely ja uusiokäyttöön toimittaminen. Olemme jatkossakin vastuullisia ja vihreän siirtymän etulinjassa. Metallin jatkokäytön lisäksi voimme esimerkiksi toimittaa maanrakennuskohteisiin työkoneiden ohessa myös kivimurskaimet, ja käyttää paikan päällä pohjatöistä kertyneen kiviaineksen rakentamisen pohjamurskeena.
Ympäristövastuu tulee myös näkymään kaluston uudistamisessa. Jatkossa kalustomme käyttövoimaksi tulee mukaan sähkö- tai hybridivoimanlähde.
Ilmastotavoitteet ja vihreä siirtymä ovat isoja asioita, mutta kannamme yhdessä asiakkaidemme kanssa konkreettisesti kortemme kekoon tavoitteiden saavuttamiseksi.
Elämme sertifikaatit todeksi
Meillä on jo ympäristö- ja laatusertifikaatti ja työturvallisuuskin sertifioidaan vuoden 2024 alussa. Sertifikaateista saadaan plakaatit toimistomme seinälle, mutta tärkeintä meille on käytäntö ja niiden todellinen kehittäminen. Siksi olemme vahvistaneet myös organisaatiotamme, jotta jatkuva kehittyminen siirtyisi arkikäytäntöihimme ja asiakashyödyksi.
Kehityksen nimissä uudistamme myös verkkopalveluamme. Toistaiseksi meillä on tämä yksi sivu. Vuoden vaihteessa meillä uusi ja ajantasainen sivusto, jossa kerromme tarkemmin toiminnastamme – ja ennen kaikkea miten lupaukset lunastetaan vastuullisesti asiakashyötyinä.
Jari Muotio
hpj, Liiketoimintajohtaja/infra
Palvelumme
Ydinpalvelumme koskee kiertotaloutta. Keräämme teräksen valmistuksen sivutuotteita ja metallin jatkojalostuksesta syntyneitä työstö- ja hukkamateriaaleja. Käsittelemme sivutuotteet ja toimitamme toimeksiantajallemme materiaalit uusiokäyttöön.
Myös infrarakentamiseen liittyvät maarakennustyöt ovat iso osa toimintaamme. Eri puolella Suomea olemme olleet mukana vuosien ajan muun muassa energia- ja tuulivoimalahankkeissa ja myös suunnitelmamme laajentaa Ruotsiin on jo konkretisoitunut.
Oheisesta listasta näet kaikki ydinpalvelumme.
Palvelemme
- Sivutuotteiden käsittelyssä
- Maanrakennusurakoinnissa
- Tehdaspalveluissa
- Työkonevuokrauksessa tehdasalueille
- Projektitoiminnassa
Yhteystiedot
Pentti Hämeenaho Oy
Rautaruukintie 35
92100 Raahe
p. +358 8 211 6500
Myynti

Pauli Sarpola
toimitusjohtaja
p. +358 (0)40 026 5507
pauli.sarpola@hameenaho.fi

Antti Pasanen
myyntijohtaja
p. +358 (0)40 568 4625
antti.pasanen@hameenaho.fi